AJANKOHTAISTA
Tiedotteet
Tapahtumat...
Etusivu > Ajankohtaista > Tiedotteet > Enterin toiminnassa voimakasta kasvua

Enterin toiminnassa voimakasta kasvua

(Tiedote julkaistu 9.9.2011, päivitetty 13.9.2011)
Porin ja Rauman alueelle on tammi-kesäkuun aikana syntynyt 475 yritystä, joista noin puolet on perustettu Enterin avulla. Kasvua viime vuoteen on 22 % vuoden 2010 vastaavaan ajankohtaan verraten. Eniten uusia yrityksiä perustettiin palvelualoille. Toiseksi suosituin oli kauppa ja kolmantena teollisuus, jonka osuus oli 7 %.

Muutkin tunnusluvut ovat nousujohteisia. Uusien asiakkaiden määrä on kasvanut 28 % ja asiakaskäyntien määrä 18 %, Te-toimistoille annettavien starttirahalausuntojen sekä Finnveran lausuntojen määrä on noussut reilu 20 %.

Työllisten määrä asiakaskunnasta oli 75 %. Asiakaskunnasta yliopistotason koulutus on noin 10 prosentilla, ammattikoulutustausta 36 prosentilla ja ammattikorkeakoulutus 30 prosentilla.

Yrittäjäehdokkaista suurin osa, 34 %, on ikäjakaumaltaan alle 31-vuotiaita. 31 - 40-vuotiaita on 28 prosenttia. Päätoimiminen yrittäjyys on suunnitteilla 66 prosentilla asiakkaista. Enterin palveluja on tänä vuonna käyttänyt 24:n eri maan kansalaista.

Enterin neuvonta on ISO 9001/2008 laatusertifioitu Suomen Uusyrityskeskukset ry:n jäsen. Verkosto toimii lähes 200 kunnan alueella ja sen asukaspeitto on 4,4 milj. asukasta.

Uusyrityskeskusten neuvonnan kautta syntyneet yritykset ovat keskimääräistä selvästi elinvoimaisempia, sillä kahden vuoden kuluttua perustamisesta 90 prosenttia on vielä toiminnassa ja viiden vuoden kuluttua 80 prosenttia. Merkittävää on se, että alle 4 prosenttia aloittaneista yrittäjistä lopettaa toimintansa konkurssin vuoksi viiden ensimmäisen vuoden kuluessa.

Lisätietoja antaa:

palvelujohtaja Antti Kokkila, 0500 725 917, antti.kokkila@ypenter.fi


Päivitetty 13.9.2011 - Tulostettava versio
Prizztech - Aloittavien yrittäjien neuvonta ENTER | www.ypenter.fi | www.prizz.fi | HakoCMS